Työkyvyn tuki
Psykologian ja terapia-alan suuri vaikuttaja Sigmund Freud summasi mielenterveyden kykynä rakastaa ja tehdä työtä. Työkykyä onkin käsiteltävä paitsi fyysisen kykenemisen ja jaksamisen kautta, myös sosiaalisten ja psyykkisten osa-alueiden näkökulmasta. Jokaisella meistä on tarve olla tärkeä ja arvokas osa yhteiskuntaa, joten työkyvyn heikentyessä myös muut elämän osa-alueet ovat koetuksella. Lähtökohtaisesti työ ja työnteko ovat hyväksi mielenterveydelle.
Työkykyä on hyvä tarkastella ja kohentaa viimeistään silloin, kun työ tuntuu vievän liikaa energiaa. Keskustelu ammattilaisen kanssa voi auttaa, jos työn haasteiden vaikutukset henkilökohtaiseen elämään tai työyhteisön toimintaan tuntuvat liian suurilta.

Työkyvyn riskit voivat ilmetä monin eri tavoin, esimerkiksi:
- motivaation heikkeneminen, alisuoriutuminen
- huoliajatukset, korostunut negatiivisuus
- pitkäkestoinen tai voimakas stressi, uniongelmat
- pettymyksen tunteet, pelot
- ahdistus, masennus
- erilaiset fyysiset oireet, poissaolokertymät
- päihteiden käyttö mielialan korjaamiseen
- välinpitämättömyys, lisääntyneet virheet
- työyhteisön jännitteet ja ristiriidat
- yksin jäämisen kokemus, vetäytyminen
- työhön sitoutumisen vaikeus
- esihenkilön työtehtävien ja jaksamisen haasteet
- työyhteisön muutos- ja kriisitilanteissa
Työkyvyn ja opiskelukyvyn haasteet ovat suurelta osin samankaltaisia. Työkyvyn tuki voi olla sinulle siis opiskelukyvyn tukea, jolloin pyrkimyksenä on saada opintojesi eteneminen turvattua keskustelevan ohjauksen avulla. Ohjauksessa asetetaan pieniä tavoitteita, joiden saavuttamisen keinoja mietimme yhdessä.
Työkyvyn tarkastelu ja sen tavoitteellinen korjaaminen on henkistä valmennusta, jota teen ratkaisukeskeisellä otteella. Osaamiseni perustuu kasvatus- ja opetustaustalle, ja työkyvyn / opiskelukyvyn tuessa hyödynnän lisäksi neuropsykiatrisen valmentajan, lyhytterapeutin ja työkykykoordinaattorin koulutuksiani. Asetamme tavoitteet ohjaukselle, ja voit itse määritellä käyntikertojen määrän. Voimme halutessasi käydä yksittäisiä keskusteluja myös etäyhteydellä. Keskustelut ovat luottamuksellisia.
Yrityksille tarjoan työkyvyn tukea kunkin yrityksen tilanteen vaatimalla tavalla, sekä suomeksi että englanniksi. Yritysvalmennus voi olla esimerkiksi yksittäisen työntekijän tai esihenkilön työn tarkastelua ja ohjausta, yksittäisiä lyhytterapiakeskusteluja työntekijöiden tueksi tai henkistä ensiapua työpaikan kriisitilanteiden purkamiseksi. Yritysyhteistyölle voimme yhdessä asettaa tavoitteet – ota yhteyttä, niin sovimme etenemisreitin.
Opettajien työkyky on alan tuntemukseni myötä lähellä sydäntäni; OAJ:n jäsenet saavat keskusteluavusta 10 prosentin alennuksen.